Kasvatus- ja koulutus

29.12.2020

Vaalilupausten kanssa saa tunnetusti olla kieli keskellä suuta, joten en lupaa mitään, mutta on olemassa tavoitteita, joiden eteen tulen jatkossa tekemään töitä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ympärillä on käyty hyvinkin voimakasta keskustelua. Tuohon soppaan en mielelläni kauhaani haluaisi laittaa, mutta totean, että kysymys ei ole yksinkertainen. Minulla on oma huoleni asian suhteen.

Pieni voi olla hyvin haavoittuvainen, mutta myös suuremmissa laitoksissa lomat ja sairastumiset voivat yllättää. Olen ollut useamman kerran tilanteessa, jossa yksittäisen lapsiryhmän kaikki aikuiset ovat olleet pois töistä samanaikaisesti ja noina päivinä on kerätty kaikki kynnelle kykenevät työntekijät takaamaan turvallisen päivän lapsille. Tutut aikuiset ovat lasten turvallisuuden tunteen kannalta olennaisia. Vaihtuvuuden minimoiminen on olennaisessa roolissa. Uskon, että jokainen entinen kollegani pyrkii tekemään parhaansa. Korona on varmasti vaikuttanut kuluvana vuonna työhyvinvointiin.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita