BLOGI

PALUU VANHUUDEN LÄHTEILLE

Osa 1. Syntymä
Viimeistään synnytyksessä ihminen alkaa vanheta (Joka päivä)
Ei, en halua enää palata nuoruuteen. Näin on hyvä. Olen saanut elää hyvinkin rikkaan elämän, vaikkei se ehkä kukkarossa näykään.
Osa 2. "Ollin oppivuodet"
Kaikkea ei opita koulunpenkkejä kuluttamalla. Ei opimme joka päivä uutta. Osan opimme tekemällä virheitä, epäonnistumalla. Vanhempieni sukupolvi oli radio- tai televisiosukupolvea. Lapsuudessani suuri juttu oli, kun väritelevisiot tulivat. Itse olen VHS-videosukupolvea, minun aikanani ovat tietokoneet yleistyneet ja verkkokaupat ja -pankit tulleet arkeen. Poikani on syntynyt eri vuosisadalla tai tuhannella, hän kuuluu Internet ja somesukupolveen. Puhelimilla voi myös soittaa ja ne löytyvät melko monen taskusta. Silloin, kun isoisä lampun osti, niin... Moni asia on noista päivistä muuttunut ja muuttuu. Oppiminen jatkuu...
0sa 3. Vanhemmuus
Uutuuden viehätys karisee todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin. Uuden oppiminen, puhuminen, käveleminen jne. Esikoulu ja koulu sekä muut siirtymävaiheet. Ensimmäinen koulupäivä ei todennäköisesti jätä kylmäksi. Niin uhmaikä ja murrosikä, no ne kuuluu pakettiin. Sitä vaan huomaa, kun vaippojen vaihto vaihtuu kotiintuloaikojen opetteluun. Sitä vaan huomaa vain vanhenevansa hetkessä. Ei, emmehän me vanhene, vaan lapset kasvavat, tekevät virheensä ja oppivat. Siinä sivussa on meidän mahdollista oppia myös.
Osa 4. "Ruuhkavuodet"
Ruuhkavuodet, sana pari, joka kertoo paljon tai ei yhtään mitään. Se on se aika, jolloin "suorituspisteiden määrä on tärkeämpi kuin laatu. Käsite "oravanpyöräsyndrooma" on lähellä totuutta. Pitää ehtiä tekemään ja näkemään, mielellään kaikki. Omista ja lasten harrastuksista tulee niin helposti työ.
Ei, en todellakaan aio kirjoittaa elämäntaito-opasta. Elämä opettaa elämään, kuten lapsi opettaa kasvattamaan. Ei sitä opi kirjoista, vaan, niistä virheistä ja epäonnistumisista, mutta myös onnistumisista.
Ruuhkavuodet opettavat ja kuluttavat, silti sitku elämää ei kuitenkaan kannata elää. Itse pyrin elämään päivä kerrallaan. Eilistä ja huomista ei kannata tai voi elää, siis eletään tänään.
Osa 5. Isovanhemmuus
Kun ruuhkavuosista on selvitty, jollekin meistä osuu uusi ja tärkeä rooli, isovanhemmuus. Jos vanhemmuus kolahtaa, niin myös isovanhemmuus.
Suurin ero on kaiketi, ettei rooli ole 24/7. Vanhempana sitä kuitenkin jälkipolville kaikkea hyvää. Oppimiseen tarvitaan, ne omat virheet ja luonnollisesti lupa epäonnistua.
Osa 6. Eläkkeelle jääminen
Uusi nuoruus koittaa, kun luovuttaa työpaikan avaimet viimeisen kerran. Tämä siis, jos terveys on kunnossa. Jos ensimmäinen työpäivä on kova juttu, niin myös viimeinen. Eikö minua enää tarvita, voi hyvinkin syntyä ajatuksena mielessä. Myös muunlaista epävarmuutta voi syntyä. Pari kolme ensimmäistä eläkeläisvuotta mennee kovalla kiireellä. Kalenteri täyttyy yllättävän nopeasti, kun ei ole kuin aikaa. Kyllä se siitä tasoittuu. Pitää vain oppia käyttämään aikaansa. Elämä on siis oppimista, kunnes se päättyy.
Niin sitä päättymistä ei kannata pohtia liikaa, sillä se tulee, kun on tullakseen. Nyt on lupa nauttia vapaudesta.
Osa 7. Jäähyväisten aika
Merja Ylä-Anttila taannoin esitti kysymyksen, mistä meidän tulee olla valmis luopumaan? Vastasin tuolloin, kaikesta. Elämämme aikana jätämme jäähyväisiä hyvinkin monta kertaa. Jossain vaiheessa tuntuu, että suku kokoontuu vain hautajaisissa. Ihmiset ympärillämme vaihtuu myös muista syistä.
Mitä pidemmälle elämme, sitä suuremmalla todennäköisyydellä, joudumme luopumaan myös terveydestämme. Yksiselitteistä pitkän iän salaisuutta ei kaiketi ole.
Sairaudet eivät kysy lupaa tai ikää. Sen olen itsekin saanut kokea. Silti en ole pakannut matkalaukkuuni kaikkein tärkeimpiä tavaroitani, siltä varalta, että jotain tapahtuu. Ei elän tätä päivää, sillä eilistä tai huomista ei vaan voi elää. Jokaisesta päivästä voi oppia.
Osa 8. Toinen todellisuus
Niin aina ei mene samalla tavalla. Syystä tai toisesta parisuhteet, perheen perustaminen ei onnistukaan. Lapsettomuus onkin arkipäivää. Itsellenikään tuo vaihtoehto ei ole vieras. Minun ei pitänyt koskaan mennä naimisiin tai saada lapsia. Olin väärässä.
On olemassa ihmisiä, joille yksinäisyys on totta. Sitä oikeaa ei löytynytkään. Meitä on niin moneen junaan ja osa jää asemalle. On siis yhtä monta tarinaa, kuin kertojaa.
On helppoa sanoa, että erilaisuus on rikkautta. Olen myös sanonut, etten haluaisi kohdata vain peilikuvaani. Ei varmasti hekään, joilla kotona odottaa vain se peilikuva.
Se kolikon toinen puoli, vapaus, ei varmasti pitkässä juoksussa enää olekaan sama. Mitä, jos kukaan ei tulekaan kahville tai syömään. Ei, se Musti tai Mirri vastaa kysymyksiin, varsinkaan jos niitä ei ole.
Jos vertaan villiä poikamieselämää ja nykyhetkeä, niin minulla on asiat paremmin nyt.
Summa summarum, elämä on rikas, muttei aina oikeudenmukainen, elämää oppii vai elämällä. Ovi avataan vain koputtamalla ja on jäljempänä, ennen kuin ovi aukeaa, kuin se, että sen joku avaa.